Tasonmittausta Laihialla
Julkaistu: 11.10.2022 12.30

Tasonmittausta Laihialla

Kausi polkaistiin käyntiin Laihialla 9.10. tasoturnauksella. Samaan lohkoon oli sijoitettu Laihian Lujan Comet, Nurmon Jymyn Tornado ja Kauhajoen Karhu Volleyn Nallet. Ensinmäisen turnauksen jännitys ja ehkä pienoinen hapuilu omien paikkojen löytymisessä näkyi vielä. Pelit sujui kuitenkin hyvin juurikin siihen nähden että kausi on vasta aluillaan.

Ensinmäisessä ottelussa Laihian Comeetat veivät 1. erän tasaisin lukemin 26-24. Toisessa kuitenkin Kiiston tytöt veivät lähes yhtä tasaisen erän 22-25. Ratkaisu erässä lukemat kääntyivät kuitenkin aika selvästi Kiistolle ja ja päättyi lukemiin 4-15. ja näin 1-2 voitto.

Pienen tankkauksen ja ekan ottelun läpikäymisen jälkeen toiseen otteluun lähdettiin uudella ilmeellä. Voitto Nurmolaisista suoraan kahdessa erässä luvuin 25-11 ja 25-17.

Kolmannessa ottelussa Kauhajoen Nalleja vastaan ensimmäisen erän selkeä voitto 25-8 vaihtuikin toiseen erään tiukaksi taistoiksi pelin ollen välillä tasan ja vastustajan käydessä johtoasemassakin.Viimeiset pisteet teki kuitenkin Kiisto ja näin erästä voitto 25-18.

Kolmella voitolla siis lähti kausi käyntiin ja lohkovoittajana pelit jatkuvat A poolissa muiden lohkovoittajien Laihian Lujan Siriuksen sekä Ylihärmän Junkkareiden kanssa. Samassa poolissa ovat myös lohkojen parhaat kakkoset Laihian Lujan Comet ja Nurmon Jymyn Mintut. Tämä turnaus tullaan pelaamaan Lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Aika ja paikka varmistuu myöhemmin ja siitä tullaan informoimaan seuran kotisivuilla sekä joukkueen omalla Instagram tilillä lpkiisto_10tytöt .

Kaikenkaikkiaan siis onnistunut aloitus ja näytti valmennukselle asiat mitä tulee vielä harjoitella ja missä on kehitettävää!

Seuran uusimmat