Kylässä Ylihärmässä!
Julkaistu: 31.10.2022 12.44

Kylässä Ylihärmässä!

Ensimmäinen turnaus A poolissa pelattiin Ylihärmässä 30.10. Tiedossa oli että vastaan asettuu kovia joukkueita joista Ylihärmän Junkkarit asettui ensimmäisenä vastaan. Verkon toisella puolella oli myös hyvin tutut kasvot kun Ylihärmän riveissä tänä vuonna esiintyy Pinja joka aikaisemmin ollut Kiiston joukkueessa. Ylihärmä oli odetutun vahva ja vei ottelun erin 2-0. Ajoittain Kiiston tytöt olivat kuitenkin hyvin pelissä mukana ja oli hieno huomata että oma peli lähti sujumaan kovasta vastustajasta huolimatta.

Toiseen otteluun Laihian lujan Comet:tia vastaan lähti Kiistolta railakkaasti käyntiin ja ensimmäisestä erästä melko selkeä voitto numeroin 25-8. Toinen erä kuitenkin olikin sitten tahmeampaa tekemistä ja pitkälti omilla virheillä päästettiin vastustaja lähelle ja välillillä vähän ohikin. Erän loppu mentiin tasaisesti kummankin joukkueen kissahiirileikkinä vuorotellen toisen mennessä pisteellä karkuun. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja erä saatiin hoidettu pistein 29-27 joten ottelusta voitto 2-0.

kolmas ottelu oli niinikään Laihian joukkuetta vastaanTällä kertaa vastassa Sirius. Ottelu eteni tasaisesti mutta Laihian tytöt olivat erien lopuissa vahvempia vieden kummatkin nimiinsä ja näin tappio 0-2.

Neljännessä ja päivän viimeisessä ottelussa Nurmon Jymyn Minttuja vastaan ensimmäinen erä pelattiin jo vähän väsyneenä ja se näkyi. Kiistolla oli vain kuusi tyttöä mukana näissä kahdessa viimeisessä pelissä joten peliaikaa tuli jokaiselle varsin reilusti.. Nurmo vei ekan erän numeroin 25-16. Nurmon erävoitosta huolimatta pelissä nähtiin hienoja onnistumisia ja yhteispeli sujui.Se antoi uutta potkua kohti toista erää ja Kiisto olikin koko erän johtajan paikalla erän lopuksi päättyen numeroin 18-25. Pisteet tasattiin erien mennessä 1-1.

Kaiken kaikkiaan turnaus osoitti sen että monet uudet harjoitellut asiat alkavat toimia ja yhteispeli löytyä. Sekä sen että pystymme kohtaamaan tasapäisesti tässä sarjassa joukkueen kuin joukkueen! Tämän Poolin tasaisuudesta kertoo sekin että loppujen lopuksi vain tehtyjen pisteiden erolla tipuimme seuraavalla kierroksella B poolin turnaukseen joka pelataan 19.11. Tavoitteena on tietysti heti nousta takaisin A pooliin! Tyttöjen asenne ja halu oppia uusia asioita on korkealla joten hyvillä mielin lähdetään kohti tulevaa.

Seuran uusimmat