C-pojat Härmässä 18.2.2023
Julkaistu: 20.02.2023 19.53

C-pojat Härmässä 18.2.2023

Härmän turnauksen lähtökohta ei ollut paras mahdollinen, kun osa joukkueen pelaajista ei päässyt turnaukseen matkaan. Saimme kuitenkin mukaan tarvittavan määrän pelaajia ja joukkueen mukaan saatiin vielä Saku, joten tarvittava määrä oli hyvinkin kasassa.

Ensimmäinen peli Valkeakoskea vastaan oli nihkeää eikä oma peli meinannut lähteä millään käyntiin. Syöttövirheitä, huolimattomuutta ja yleistä matalapainetta. Onneksi tätä oli havaittavissa myös vastustajajoukkueessa, joten erävoitto saatiin. Toisessa erässä tempo hiukan kasvoi ja oma peli alkoi kulkea paremmin. Voitto, 2-0.


Toiseen otteluun lähdettiin uudella ilmeellä ja asenteella. Nurmoa vastaan syöttövirheitä oli pelissä edelleen, mutta otteet kaiken kaikkiaan näyttivät jo paremmalta. Peli-iloa alkoi vilkahdella poikien kasvoilla. Voitto ensimmäisestä erästä. Toiseen erään peli senkun parantui ja syöttö pysyi ruudussa, vastaanotto nousi oikeaan kohteeseen ja hyökkäyksiä sen myötä. Toisen erän lukemat meille 25-6. Toinen voitto!


Kolmas ottelu Alahärmää vastaan. Härmäläisiä vastaan on pelattu aina tiukkoja matseja. Tällä kertaa pojat ottivat ryhdikkäät eräpisteet täysin ansaitusti. Omat otteet pysyivät pelikirjan mukaisina ja vastustajalla oli vaikeuksia meidän pahojen syöttöjen kanssa. Vastaanotto parani niin, että passari pääsi pyörittämään hyökkäystä jokaisesta ilmansuunnasta.

Turnauspäivästä jäi hyvä fiilis. Nousujohteinen tekeminen päivän aikana näkyi eräpisteissä ja lopputuloksena poolivoitto puhtaalla pelillä eli yhtäkään tappiota.

Seuraava turnaus tulossa 18.3.2023 ja antaa tulla vaan ! Hyvä pojat !



Kirj. Sanna (Juhan otteluraporttia lainaten)