LP Viesti Akatemia vahvana kotikentällään Kiistottaria vastaan!
SeuraJulkaistu: 23.10.2022 22.03

LP Viesti Akatemia vahvana kotikentällään Kiistottaria vastaan!

LP Viesti Akatemia - LP Kiisto 3-1 (25–11, 25–16, 23–25, 25–22)

Ensimmäiseen kotiotteluun lähdettiin sunnuntaiaamuna odotuksellisin tuntein kohti Salohallia. Kiistottaret ovat aloittaneet kautensa kolmella kotiottelulla, joten oman pienen twistinsä tuo aina ensimmäinen vieraissa pelattava ottelu.

1. erä

Kiistottaret lähtivät otteluun kokoonpanolla Ilona Raitis, Michaela Bajnokova, Tiia Heikkinen, Sandra Hautala, Silja Arohonka ja Sabina Nylund, liberona Janika Kaski. Kiistottarien sairastupa on karttunut sen verran, että mukaan Saloon lähti myös N2 joukkueesta toiseksi liberoksi Jenna Junila. Ottelu lähti käyntiin takkuisesti vierasjoukkueen osalta, kotijoukkue aloittaa vahvasti tahkomalla pisteitä omista onnistumisistaan ja toisaalta vieraiden virheiden myötä. Vierasjoukkue ei tahtonut saada vastaanottoa kuntoon, jotta oltaisiin voitu pelata kolmella kosketuksella normaaliin tapaan. Ensimmäisestä erästä eivät Kiistottaret saaneet omaan peliinsä vielä juuri mitään omia pelikuvioita käynnistettyä. Erä Viesti Akatemialle 25-11.

2. erä

Toiseen erään tullessaan alkaa Kiistottarien juna hiljalleen käynnistymään, kokoonpanoon on vaihdettu Meri Törmä. Juurikaan Kiistottaret eivät pääse omaa hyökkäystään edelleenkään käynnistämään, koska sekä torjunta että vastaanotto vuotaa. Omia virheitä tehdään vielä runsaasti ja salolaiset kiittävät pisteistä. Kotijoukkueen syöttövuorossa Iina-Reetta Kaikkonen tehtaili pisteitä ensimmäisessä erässä ja tahti jatkui myös toisessa erässä. Kiistottaret hieman parantavat peliään saaden erässä jo 16 pistettä, kun salolaiset vievät toisenkin erän. Pitkälle erätauolle oli paljon keskustelun aiheita.

3. erä

Kiistottaret olivat selkeästi saaneet pitkällä erätauolla ripistystä oman pelin kohentamiseksi. Hyvin lähti erä käyntiin, oma pelitapa jälleen löytyi ja iloisia ilmeitä nähtiin kentällä. Erää johdettiin Kiistottarien komennossa jopa viidella pisteellä erän puolivälissä, kun tällä kertaa kotijoukkueen vastaanotto takkusi, kun Kiistottarien kolmen kosketuksen taktiikka alkoi purra vastustajaan. Lähestyttäessä 20 pisteen rajapyykkiä kotijoukkue tokenee vieraiden rytmin muutoksesta, kotijoukkue tulee vielä kantaan 20-20, mutta Kiistottaret päättävät erän itselleen 23-25. Kääntyikö ottelun kulku nyt toiseen suuntaan?

4. erä

Pelirytmi löytyi pitkältä erätauolta ja neljänteen erään lähdettäessä kantoi edelleen. Nyt pelattiin normaalia ja tasokkaampaa lentopalloa molempien joukkueiden osalta. Tasainen erä, molemmat joukkueet johtivat ajoittain omalta osaltaan pisteissä. Tällaista pelitasoa olisi toivonut heti pelin alkumetreistä lähtien. Kiistottarien virheet selkeästi olivat vähentyneet, omaan peliin oli tullut taas varmuutta omasta tekemisestä. Kotijoukkue saattoi omalla pelityylillään kuitenkin ottelun lopussa erävoiton itselleen 25-23, ja voittaen täten koko ottelun 3-1. Kotiin palaavalla joukkueella oli oppimatka, mihin jatkossa pyritään taas keskittymään ja kehittämään omassa pelissä.

Parhaiksi pelaajiksi tänään Salossa valittiin Vaasan Yliopiston kummipelaaja #7 Michaela Bajnokova sekä kotijoukkueelta #17 Iida Mikkonen. Kiistottarien seuraava ottelu pelataan kotiareenalla Variskalla su 13.11. klo 16. Tervetuloa katsomoon!