3
JOU
17.00
Miesten 2-sarja, 2-Sarja Lohko D

Pihtiputaan Ploki - Kiisto   

Pihtipudas

Tiukka tappio Pihtiputaalta

Pihtiputaalta kotiin tuomisina yksi sarjapiste sekä rutkasti kokemusta aiheista: "mylvivä yleisö, paineensietokyky, tasainen vastus sekä epäselvät tuomiot "

Ottelu oli varsin lämminhenkinen, tuomarikin joutui useaan otteeseen heiluttelemaan keltaista viuhkaa viilentyäkseen. Jokainen erä oli tasainen ja olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Loppujen lopuksi Ploki vei ottelun viidennessä erässä 15-12, eli pisteet jaettiin 2-1.
Kiistolta Parhaiten onnistui Jonatan Storgård nakuttelemalla keskihyökkäyksiä kenttään sekä muutamalla maukkaalla torjunnalla. Myös libero Valtteri Luoma pelasi hyvän pelin puolustuspäässä, vaikkakin taklasi Konstalle mustan silmän jo alkulämmittelyssä.
Hukin paras ja melkein ainut onnistuja oli Otto Hautanen joka paukutti hurjat 33 pistettä.
Tällä tuloksella Kiisto käytännössä varmisti lohkossa vähintään sijoituksen 3. eli suoran pääsyn ylempään jatkosarjaan. Mahdollisuus on vielä nousta lohkossa toiseksi ohi Hukin, mikäli Kiisto voittaa ensi sunnuntaina Hukin 3-0 tai 3-1 sekä 16.12 pelattavan ottelun Livoa vastaan.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Vaasan Kiisto - since 1904

Y-tunnus: 0183705-6

Verkkolaskutusosoite: 003701837056

Välittäjä: Apix Messaging Oy