29
TAM
12.00
Miesten 2-sarja, 2-Sarja

Kiisto - Liperi Volley  3 - 1

Isolahden koulu

Runkosarja päättyi kahteen kotivoittoon.

Kiisto löylytti Liperi Volley kahteen kertaan runkosarjan päätöspeleissä.
Lauantaina variskalla runsaslukuinen yleisö sai nautti Kiiston miesten hienoista otteista ja 3-0 voitosta. Varsinkin syötössä Kiisto oli selkeästi edellä Liperiläisiä. Kiisto hyökkäsi tasaisella rintamalla ja kaikki pelaajat saivat peliaikaa. Parhaana palkittiin Veeti, mutta palkinnon olisi voinut saada moni muukin pelaaja, sillä kaikille tuli rutkasti onnistumisia.
Sunnuntaina jouduttiin väistötiloihin Isolahteen Variskan tuplabuukkauksen vuoksi, Kiiston miehet herrasmiehinä suostuivat väistymään vaikka salivaraus oli heillä aiemmin tehtynä.
Aikainen peli klo12 näkyi molempien otteissa helppoina virheinä. Kiisto kuitenkin jatkoi syöttöpäässä samaa tahtia kuin lauantainakin, ja Liperi oli vaikeuksissa. Ainoastaa Liperin nuori libero onnistui Kiiston pommituksessa poimimaan syöttöjä ylös sekä napsi mukavia puolustuksia.
Kaksi ekaa erää tuli Kiistolle suht helposti. Kolmannessa alkoi virheitä tulla ja Liperi kuittasi erän itselleen. Neljäs erä oli tasaista vääntöä, mutta loppuerässä Kiisto painoi kaasua ja otti täyden pistepotin 3-1 voitolla. Parhaana palkittiin Kiistolta huiman hakkuripelin pelannut Viktor joka paukutti lähes 30 pistettä.

Nyt sitten odotellaan jännityksellä muiden lohkojen päättymistä, jonka jälkeen saadaan pudotuspelivastus selville. Pudotuspelit on tarkoitus aloittaa heti 11.2 joten pleijaripartoja voi ruveta heti kasvattamaan.
Seuratkaa sosiaalista mediaa, tiedottelemme tulevista otteluista heti kun ne selviävät.

Tilastot

3 - 1

Liperi Volley
25 - 2125 - 2021 - 25

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista