7
TOU
10.00
C-pojat (2007-08), C-Pojat

Kiisto - Lännen aluemestaruusturnaus  

Kristiinankaupunki

C-pojille Lännen aluemestaruus 2022

Vaasan Kiiston C-pojat ovat Lännen aluemestareita 2022!

Aluemestaruusturnaus järjestettiin 7.5.2022. Kristiinankaupungissa. Turnaukseen osallistui 6 joukkuetta kahden joukkueen vetäydyttyä turnauksesta. Turnaus oli kovatasoinen ja siellä nähtiinkin kovia otteluita ja yllätyksellisiä lopputuloksia ennakkoasetelmiin nähden. Alkupelit pelattiin kahdessa kolmen joukkueen lohkossa. Kiisto sai vastaansa omassa alkulohkossaan Laihian Lujan C1 sekä Ylihärmän Junkkarit kun taas toisessa lohkossa pelasivat Kokkolan Tiikerit, Kristiinan Vesa sekä Jyväslentis Jyväskylästä.

Ensimmäinen peli Kiistolla oli Laihian Lujaa vastaan. Otteluun lähdettiin hieman erilaisella roolituksella kuin normaalisti ja passarin paikalle asteli Viki, joka on totuttu näkemään yleispelaajan paikalla. Erä olikin Kiistolta vakuuttavaa esiintymistä alusta loppuun asti, vaikkakin teimme myös paljon omia virheitä varsinkin syötöissä. Kiisto vei erän selkeästi nimiinsä 25-11. Toisessa erässä palattiin normaaliroolitukseen ja sekin erä saatiin hallintaan alusta alkaen. Kiisto vei erän lukemin 25-12 ja koko ottelun 2-0.

Toisessa ottelussa saatiin vastaan vanha tuttu YJ. Ensimmäinen erä eteni aiempien kohtaamisten tavoin Kiiston pitäessä hienoista hallintaa pelin kulusta, vaikkakin YJ antoikin kovaa vastusta. Erä Kiistolle 25-18. Toisessa erässä Kiisto ei saanut omaa peliä kulkemaan, vaan sortui omiin helppoihin virheisiin niin vastaanotossa, syötöissä kuin hyökkäyspelissäkin. Erä YJ:lle 19-25. Kolmanteen erään molemmat joukkueet lähtivät hakemaan voittoa ja erä kulkikin tasaisesti alusta loppuun asti aina tilanteeseen 12-12 asti, jonka jälkeen YJ sai itselleen erä- ja ottelupallon. Yrityksestä huolimatta Kiisto ei saanut peliä kääntymään itselleen, vaan YJ voitti erän 14-16 sekä ottelun erin 1-2.

Tappio YJ:lle merkitsi sitä, että välierissä vastaan asteli toisen lohkon voittaja JyLe. Kauden aikana Kiisto on kohdannut JyLen useammankin kerran, mutta toistaiseksi yhtään erävoittoa ei ole onnistuttu saamaan, vaikka lähellä se on ollut pariinkin otteeseen. Odotettavissa oli siis tiukka peli ja peliin lähdettiin vahvasti haastajan asemasta.

Ensimmäinen erä alkoi Kiiston saadessa 3 pisteen johdon 1-4 -tilanteeseen. Tämän jälkeen JyLe sai pelistä otteen ja hallitsi ottelua, kun taas Kiisto ei oikein saanut omaa peliä kasaan. JyLe veikin erää 16-11 -tilanteeseen asti, jonka jälkeen Kiisto laittoi uuden vaihteen päälle ja aloitti hurjan takaa-ajon. Tästäkin huolimatta JyLe vei erää numeroihin 24-20, saaden 4 eräpalloa. Kiisto ei antanut pistettäkään periksi, vaan nousi tasoihin 24-24. Tämän jälkeen erää jatkettiin jatkopalloilla ja Kiisto veikin erän lopulta nimiinsä 26-28! Toiseen erään Kiisto saapui voittaja-asenteella ja lähti hakemaan koko kauden ensimmäistä voittoa JyLestä. Kun erää oltiin pelattu tilanteeseen 8-8, oli Kiisto tehnyt 6 omaa pistettä sekä puolet vastustajan pisteistä. Pisteputki oli siis avattu erään ja tämän jälkeen pisteiden teossa tehtiin pieni muutos ja lopetettiin vastustajan pisteiden teko. Tämän jälkeen erä eteni Kiiston hienoisessa hallinnassa eikä JyLe saanut enää vahvasti omaa peliään pelannutta Kiistoa kiinni. Lopullisesti JyLen selkärangan katkaisi Konsta L. sekä Viktor tehden loistavat pisteputket erän loppuun syötöillä sekä hienolla hyökkäyspelillä. Erä numeroin 17-25 ja ottelu Kiistolle 0-2. Hieno voitto SM-hopeamitalistista!

Voitto JyLestä avasi paikan sijoille 1 ja 2. Toisessa välierässä kohtasivat Krive sekä YJ, jossa ottelun ensimmäisen erän Krive vei nimiinsä selvin lukemin 11-25. YJ kuitenkin heräsi toiseen erään ja voitti erän 25-20. Kolmas erä olikin sitten tasaisempaa taistelua voitosta. Voiton ja toisen finaalipaikan otti nimiinsä Krive numeroin 12-15 ja ottelun 1-2.

Pronssiottelussa pelasivat siis YJ sekä JyLe. YJ antoi JyLelle kovan vastuksen, mutta siitä huolimatta JyLe vei molemmat erät nimiinsä numeroin 25-21. Voitollaan JyLe ansaitsi Lännen alueen pronssia ja YJ jäi neljänneksi.

Finaaliottelussa kohtasivat Kiisto ja Krive. Finaaliturnaus alkoi tasaisesti molempien joukkueiden tehdessä hienoja onnistumisia. Erä etenikin tasaisissa merkeissä aina erän puoliväliin saakka Kiiston ollessa 1-2 pistettä edellä koko ajan. Tämän jälkeen Kiisto otti loppukirin ja otti erän nimiinsä numeroin 25-20. Toinen erä alkoi ensimmäisen erän tavoin erittäin tasaisena ja peli eteni Kriven ollessa 1-2 pisteen johdossa tilanteeseen 12-12 asti. Tämän jälkeen erä eteni vuorovedoin pisteiden ollen lähes koko ajan tasapisteissä. Erän loppupuolella Krive näytti myös todella hienon haun vaihtopenkin päältä ja onnistui heittämään pallon hihalla verkon yli Kiiston puolelle Kiiston pelaajien hämmästellessä tapahtunutta hakua, ansaittu hieno piste Krivelle! Pelin ollessa tasan 26-26 päätti Kiisto lopettaa erän pitkittämisen ja otti voittoon vaadittavat kaksi peräkkäistä pistettä vieden erän luvuin 28-26 ja ottelun 2-0. Kiistolle kultaa ja Krivelle hopeaa.

Joukkueen parhaana pelaajana palkittiin Viktor Viljamaa! Onnea Viki!

Kiitos kaikkille turnaukseen osallistujille mahtavista peleistä! Iso kiitos myös järjestäjille, katsojille sekä muille tapahtumaan osallistuneille.

Kiiston C-pojat kiittävät kaikkia mukana olleita sponsoreita, vanhempia, pelaajia sekä kaikkia joukkueita, jotka ovat olleet mukana tämän hienon kauden ajan! ISO KIITOS!

#VaasanKiisto, #VaasaVasa, #Vihreäsydän, #C-pojat, #VanhaWasaCatering, #lentopallo, #KriVe, #JyLe, # KokkolanTiikerit, #LaihianLuja, #YJ

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista