13
MAR
10.00
C-pojat (2007-08), C-Pojat

Kiisto - Loimu 1, KAJE C1, ArsiNMKY  

Variska

C-poikien SM-sarjan toinen poolikierros 13.11.2021: C-pojat A-pooliin

C-poikien SM-sarjan toinen poolikierros pelattiin Vaasan Variskalla lauantaina 13.11.2021. Pelit olivat tällä kertaa todellista vuoristorataa niin pelillisesti kuin mielialaltaan.

Ensimmäinen peli oli Raision Loimu1 -joukkuetta vastaan. Kiisto aloitti pelin vahvasti ja vei ensimäisen erän luvuin 25-18. Toisessa erässä vastustaja pääsi peliin mukaan ja Kiistolla oli haasteita saada oma peli toimimaan. Kiisto tekikin huomattavan määrän syöttövirheitä antaen vastustajalle parhaillaan 6 pisteen etumatkan, jota ei enää saatu kurottua umpeen. Erä hävittiin Loimulle tiukasti 23-25. Kolmas erä alkoi tasaisissa merkeissä, mutta sitten vastustaja otti henkisen niskalenkin Kiistosta ja vei erän luvuin 8-15 ja pelin 1-2.

Toisessa pelissä vastassa oli Hämeenlinnalainen KAJE C1. Kiisto lähti peliin uudestaan latautuneena ja mieliala saatiin aiemman tappion jälkeen uudestaan nousuun muutamalla onnistumisella. Ottelu olikin Kiiston hallussa koko pelin ajan Kiiston vieden ensimmäisen erän luvuin 25-16 ja toisen erän luvuin 25-18. Ottelun aikana saimme taas käsityksen siitä, millaista on pelata rennolla asenteella ja keskittymällä omaan peliin. Hieno 2-0 voitto.

Kolmannessa pelissä joukkue sai vastaansa Haminalainen ArsiNMKY:n. Ensimmäinen erä sujui Kiiston ohjauksessa, kunnes omat virheet alkoivat kostautumaan ja vastustaja sai henkisen yliotteen joukkueesta. Joukkue alkoikin puristamaan liikaa ja yliyrittämään, myös muutama helppo virhe tehtiin. Vieraat saivatkin käännettyä parhaillaan 4 pisteen tappioaseman selväksi erävoitoksi 25-16. Erätauolla valmennus korosti joukkueelle mielialan vaikutusta peliin ja sen sujuvuuteen. Joukkue saikin rentouduttua ja toiseen erään lähdettiin aivan uudella asenteella ja keskittyminen oli omassa tekemisessä sekä tulevissa palloissa. Erän aikana joukkue näyttikin todellista tahdonvoimaa siitä, miten niitä pisteitä tehdään. Joukkue poimi useita palloja lattianrajasta kahdenkin pelaajan voimin onnistuen toimittamaan pallon takaisin vastustajan puolelle. Myös muutamia pitkiä hakuja tehtiin kentän ulkopuolelta. Tämä pelaaminen ja tahtotila käänsikin pelin asetelman toisin päin saaden vastustajan hermoilemaan ja tekemään helppojakin virheitä. Hieno nousu Kiistolta ja selkeä erävoitto kotiin numeroin 11-25.

Kolmanteen erään lähdettiin samalla hyvällä asenteella ja vastustajakin oli taas löytänyt uutta virtaa tekemiseensä. Erää mentiin tasaisesti vastustajan ollessa pienoisessa etulyöntiasemassa aina tilanteeseen 8-7 asti, jonka jälkeen Kiisto otti tilanteen haltuun ja vei loppuerän nimiinsä 10-15 ja samalla koko ottelun 1-2. Peli opettikin kaikille peli-ilon merkityksen ja sen, kuinka se voi vaikuttaa pelien lopputulokseen.

Lopputuloksena turnauksesta 2. sija ja nousu A-pooliin. Tuleva turnaus tuleekin olemaan sitten todellinen haaste, kun vastassa on jo Kiiston tällä kaudella kerran voittaneet JyLe, Loimu1 sekä uutena vastuksena LPK.

Iso KIITOS kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille sekä kaikille vapaaehtoisille, joiden avulla saimme vietyä tämänkin turnauksen hienosti maaliin. Erikoismainintana vielä kiitokset turnaukseen ERINOMAISET ruoat toimittaneelle Wanha Wasa Catering:lle, jonka ansiosta kaikki joukkueet jaksoivat koko pitkän päivän.

#VaasanKiisto #Loimu # KAJE #ArsiNMKY #WanhaWasaCatering

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista