15
LOK
16.00
Naisten edustusjoukkue, Naisten 2-sarja

Alajärven Ankkurit - Kiisto 1   2 - 3

Alajärvi

Naisten vierasvoitto Alajärveltä 15.10.

15.10.2017

Alajärven Ankkurit - Vaasan Kiisto1 2-3 (29-27, 24-26, 22-25, 25-19, 6-15)

1. Ottelun avauserään Kiiston naiset lähtivät kokoonpanolla, jossa Jenni passaamassa, keskareina Elina ja Jenna, yp:inä Alisa ja Janette, hakkurina pelasi Mailis sekä liberona Veera. Erä alkoi vastustajan syötöllä. Ensimmäisen erän alussa Kiiston naiset olivat todella unella ja vastustaja sai 8 pisteen kaulan. Kesken erän Janeten tilalle yleispelaajaksi vaihdettiin Jessica. Kiiston peli parani erän loppua kohden huomattavasti ja loppuerä olikin tiukkaa vääntöä Alajärven viedessä erän pistein 29-27.

2. Pelin toiseen erään lähdettiin samalla kokoonpanolla kuin avauserään. Ankkurit saivat erän alkuun jälleen monen pisteen kaulan, mutta ei tällä kertaa aivan 8 pistettä, ainoastaan 7. Ekasta erästä sisuuntuneina Kiiston naiset paransivat omaa peliään, syöttö kulki hienosti ja ässiä upposi kenttään kerta toisensa jälkeen. Hyökkäyskin parani huomattavasti, kun Kiisto sai laidoista hyökättyä hienosti vastustajan kenttään tehden näin pisteitä. Kiistolla oli kumminkin vielä hankaluutta torjunnassa sekä vastaanotossa. Lisäksi erässä tehtiin pari vaihtoa: Saija vaihdettiin passarin tontille ja Jessica tuli hoitamaan yleispelaajan paikkaa Janeten tilalle. Loppujen lopuksi erä päättyi Kiiston hyväksi 24-26.

3. Pitkä erätauko vietetty. Kolmanteen erään tehtiin pieniä kokoonpanomuutoksia. Alkupelin liberona pelannut Veera pääsi hieman huilaamaan ja Jenni vaihdettiin hoitamaan liberon paikkaa. Passaamassa jatkaa sai siis Saija. Keskipelaajina edelleen jatkavat Elina ja Jenna. Yp:t olivat Alisa ja Jessica, Mailiksen jatkaessa hakkurin paikalla. Toisin kuin aikaisemmissa erissä Kiisto johti erää 10 pisteeseen asti, jonka jälkeen erä oli tasaisen tiukkaa vääntöä ja onnistumisia tuli niin Kiistolle kuin Ankkureille. Erässä tehtiin yksi vaihto, jossa Elinan tilalle keskariksi tuli Janette. Loppujen lopuksi Kiisto vei erän nimiinsä 22-25.

4. Erän aloituskokoonpanossa Saija oli passarina, keskareina takaisin kentälle tullut Elina ja Jenna. Yp:inä jatkoivat Alisa ja Jessica, hakkurina Mailis sekä liberona Jenni. Neljännen erän alku oli täysin Kiiston hallussa, mutta sitten tapahtui notkahdus, josta ei ollut enää paluuta. Hyökkäyksistä loppui tehot samalla Ankkurien sisuuntuessa ja saamalla oman pelinsä kasaan. Lisäksi Kiistolle tuli muutamia ratkaisevia omia virheitä. Erässä tehtiin vaihtoja, jossa Janette tuli Jennan tilalle keskitorjujan paikalle sekä Veera tuli Jessican tilalle yleispelaajaksi tehden muutaman ratkaisevan syöttöpisteen, joka ei kumminkaan erän lopussa riittänyt siihen, että Kiisto olisi erän voittanut. Ankkurit voittivat erän lukemin 25-19.

5. Viidenteen ja ratkaisevaan erään lähdettiin kokoonpanolla, jossa Saija jatkoi passarin tontilla, keskitorjujina toimivat Elina ja Janette. Yleispelaajina olivat Alisa ja Jessica sekä hakkurina Mailis. Erä alkoi Kiistolta vahvasti. Puolten vaihto -tilanteessa Kiistolla oli viiden pisteen kaula johtaen erää 3-8. Loppuerässä Ankkurit sisuuntuivat ja vastaanottivat mahdottomaltakin tuntuvat pallot hienosti niin, että saivat jatkohyökkäyksen aikaiseksi. Tämä ei kumminkaan riittänyt, vaan Kiisto voitti lopulta viimeisen erän lukemin 6-15. Kiisto voitti lopulta ottelun 2-3.

Ottelun parhaina pelaajina palkittiin Kiistolta nro. 26 Mailis Kriikkula ja Ankkureilta parhaan pelaajan palkinnon sai nro. 3 Emmi Salo.

#6

Tilastot
Alajärven Ankkurit

2 - 3

29 - 2724 - 2622 - 2525 - 196 - 15

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista