4.4.09 Pisteittä Muuramesta!
Pistepussiin ei lisää pisteitä ropissut Muuramen keikalta.
Kiisto hävisi taistelun jälkeen MuurLelle 3-1 (25-18, 25-19, 23-25, 25-20). Samaan aikaan Etta voitti Paterin Oulussa 3-2. Täten viimeiselle kierrokselle riittää jännitystä, sillä Kiisto, Pateri ja Etta ovat kaikki kuudessa pisteessä. Viimeinen kierros ensi keskiviikkona ratkaisee karsintasarjan kakkospaikan. MuurLe on varmistanut jo ykköspaikan. Sillä on tällä hetkellä 14 pistettä.
Mikki pelin jälkeen:
- Tappio tuli, ei voi mitään. Aloitimme ottelun Juhan, Miikkan, Jamon, Patun, Jupen, Värren ja minun voimin. Toka erän lopulla Late tuli sekoittamaan Juhan tilalle ja kolmannesta alkaen Haba Miikkan tilalle. MuurLe ei pelannut kakkosmiehistöllään, kuten jossain mietiskeltiin. Kyllä siellä parasta osaamista oli kentällä.
- Ensimmäinen ja toinen erä olivat meiltä pelin käynnistelyä. Ei se oikein käynnistynyt. Jokainen osa-alue yski. Emme saaneet nousemaan ja sitten kun nousi tuli hyökkäysvirheitä. Syötöissäkin oli toivomisen varaa. Virheitä kaikenkaikkiaan liikaa. Olimme koko ajan hieman perässä ja siten prässin alla.
- Kolmannessa ja neljännessä pelimme oli parempaa. Nosto oli hyvä lukuunottamatta neljännen loppua, jossa se hieman mureni. Silloin sitä olisi tarvittu, kun olimme takaa-ajoasemassa. Virheitä tuli kuitenkin kautta linjan liikaa. Torjunta nappasi välillä kohtuullisesti, mutta enemmäkin olisi ollut otettavissa. Silloin olisi kenttäpuolustuksellakin ollut helpompaa. Neljännen lopussa emme pystyneet vastaamaan Muurlen peliin ja loppukiri jäi kesken. Kohtuullisesti kuitenkin haastettiin.
- Muurle pelasi rennosti. Paineita heillä ei ollut. He eivät esittäneet mitenkään ihmeellisiä otteita. Lähinnä kaaduttiin omiin virheisiin. Kunnollisella omalla pelillä tulos olisi ollut toisenlainen, mutta nyt näin. Meiltä palkittiin Jamo. Aika tasaisesti pelaisimme kaikki, ei hyvin, mutta ei suorastaan kelvottomastikaan.
- Tasaiseksi meni, kun Etta voitti Paterin. Viimeinen kierros siis ratkaisee paljon.
